Ope on online

Digiloikkasin etäyhteyteen! Eilen aamulla minulla oli oppilaideni kanssa ensimmäinen online meet-palaveri. Ai miten herkullista! Treenattiin luonnollisesti ensin Teinin kanssa yhteyden luomista kotikoneilla. Väitän, että olen näissä digihommissa vähintään piirikunnallistasolla, mutta koska etäyhteyksiä ei ole koskaan aiemmin tarvinnut käyttää, olin digituutorini mielestä vähintäänkin surkea nuubi. Sanoin, että on ainoastaan oikeudenmukaista, että hän joutui vuorostaan tiputtelemaan tuskanhikeä minun puolestani. On meinaan tiputeltu toisinkin päin. Skrtt. (Joo, noloo on.)

Aamulla jännitti. Kaksoisleuka värähdellen tuijotin omaa kuvaani ruudulta ja yritin painella oikeista nappuloista. Koska olen (näköjään) myös turhamainen, oikein meikkasin. Virhe. Tehokkaammin opettaja olisi saanut oppilaiden huomion näyttämällä siltä venäläisen mummon ja klonkun risteytykseltä, jolta täällä eristyksissä yleensä näytetään. Ihan valtava pulina kun 19 toisistaan erotettua viidesluokkalaista olivat linjoilla yhtä aikaa. Ja voi että miten mukava oli nähdä heitä kaikkia! Ne tyypit, joiden on vaikea pysyä hiljaa opetustuokion aikana koulussa, olivat elementissään myös netissä. Ehkä ryökäykset, biitboxaus ja pieruäänet toivat kaikille turvaa maailman myllertäessä. Jotkin asiat sentään pysyvät samana. 🙈 Ei paljon pedagoginen katse vaikuttanut vaikka mulkoilin ruutua silmänmunat pitkällä. 😠😅 Tapaamme toisiamme jatkossa joka arkiaamu. Ehkä tämä arkistuu ja aaseilu muuttuu vähemmän houkuttelevaksi. Tai sitten ei.

Oppilaat olivat selkeästi myös kaivanneet open läsnäoloa. Moni poistui, kun lupa annettiin, mutta useammat jäivät roikkumaan onlineen virallisen osuuden jälkeen. Pidin kameraa päällä ja teimme kukin omia hommiamme. Kysyä sai, jos jotain tuli mieleen. Apua sai, jos sitä tarvitsi. Käytiin läpi matikantehtäviä. Osa esitteli kameran kautta huonettaan, joku kertoi huonoja vitsejä. Lupasin olla paikalla päivittäin klo 10-12. Heitä varten. Josko se auttaisi tuomaan jotain turvaa ja pysyvyyttä jollekin. Ja minulle. Vihdoinkin työpäivässä olisi jokin rytmi.

Omat Luki-häirikköni pärjäävät luokkatilanteissa kohtalaisesti, ajoittain jopa hyvin. Molemmat hyötyvät siitä, että ope selittää ja näyttää ja selittää. Varsinaisia oppimisen vaikeuksia ei ole kummallakaan. Nyt kun koulun ovet laitettiin säppiin, myös kaikki tuki katkesi. Tällainen lue ja tee tehtävät -tyyppinen toimintatapa on ollut todella vaikea. Tehtäviä on varsinkin yläkoululaisella paljon ja moti loppuu heti kun tehtäväsivu aukeaa.  Vaikkei tehtävä ehkä itsessään olisi edes vaikea, tulee voimakkaasti tunne ettei selviä. Tokaluokkalaisen matematiikan kirja näytti tämän päivän tehtävien tullessa maaliin siltä, että lyijykynä oli taistellut todella ansiokkaasti myös kaikkialla muualla kuin niillä viivoilla, joissa lyijyä pitää olla. Kotona kasvatustieteen maisterin tehostettu tuki on viime päivinä tarkoittanut tehostettua hampaiden kiristelyä ja erityistä äänenkäyttöä. Ai että on ollut hermot piukassa.

Koska rehtori tänään painotti, että omasta itsestä ja jaksamisesta täytyy pitää huolta, ostin itselleni postimyynnistä intialaistyyppiset mandalakuvioiset joogahousut. Ajattelin, että jos ei vyötärönauha kiristä niin ehkä vanne päänkin ympärillä antaa periksi. Että zen vain teillekin!

Anu

ps. Kun tieto koulujen sulkemisesta tuli, riensin kunnon äitinä saman tien kirjastoon. Nyt kun on aikaa niin treenataan lukemista. Lainasin itselleni ja lainasin lapsille. Kokonaisia kirjasarjoja. Mielikuvissani istuimme olohuoneen sohvalla, ehkä sen ensin itsekutomani viltin alla. Takassa paloi tuli ja lempeällä äänellä luin lapsille ääneen mielikuvitusta kehittäviä tarinoita. BUAHAHAH.  Kirjastopussi lojuu yhä eteisen lattialla. Olen ajatellut siirtää sen vessaan. Siellä lukkojen takana Peltorit korvilla edes minulla on mahdollisuus lipua hetkeksi mielikuvitusmaailmaan.

DAY 4

DAY 4. Maailmankaikkeuden epäloogisin aloitusotsikko. Tiedän! Olisi pitänyt aloittaa heti. DAY 1 olisi ollut komeampi. Totuuden nimissä aivokapasiteettini on viime päivinä kuitenkin ollut sen verran ylikuormittunut, että päivät 1-3 ovat sulautuneet yhdeksi isoksi kaiken nieleväksi ameebaksi, joten tässä on nyt ihan sama mikä päivä on menossa.

Tämä on siis kalenterin mukaan neljäs päivä sen jälkeen kun Suomen hallitus päätti sulkea peruskoulut ja siirtää oppilaat etäopetukseen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sitä, miten asia toteutetaan, ei kukaan kertonut. Käsikopelolla mennään, niin kuin teininä Mietaan nuorisoseuran kutunurkkauksessa. Mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia nyt olisi toki turha tehdäkään, koska sulkemisilmoituksen jälkeen asiaa on vispattu maan johtoa myöten sen verran, ettei kukaan tiedä millaiseen maanantaihin ylihuomenna herätään. Toivotaan nyt kuitenkin, että herätään.

Omat oppilaani ovat viidesluokkalaisia. Reippaita esiteinejä, jotka lähtivät etäkouluun kannat kopisten ja terve puna poskilla. Lomaa, he huusivat. Dream on, kuiskasin minä. Näin opettajan kannalta koko työnteon konseptin kääntyminen päälaelleen aiheutti pikkasen rytmihäiriöitä, vetelää housuun ja kolme litraa kainalohikeä. Kotikunnassani, jossa siis myös työskentelen, tietotekniikkaan on viime vuosina satsattu, mutta minkäänlaisia etäopetusjärjestelmiä ei meillä ole olemassa. Koululla chromebookeilla tahkotaan kyllä tehtäviä, mutta oppilaskohtaiset koneet ovat vain digiorientoituneiden opettajien märkiä päiväunia ja oppilaiden, sekä myös opettajien, tietotekniset valmiudet ovat aikalailla erilaisilla levuilla. Omani hanskaavat perusjutut ja etänä olen nyt yrittänyt otattaa haltuun lisää. Mutta tyhjästä lähdettiin. Oma opettajuus, identiteetti ja työn tekemisen tavat on täytynyt opetella uudestaan. Päivässä. Tai ennemminkin yön aikana. Tsemppiä, sanoivat. Kuule tänks.

Viime päivinä olen yrittänyt luoda jonkinlaista konseptia siihen, miten opetusta etänä hoidetaan. Pikkasen on hommat yhä levällään, mutta keskustelupalstoja lukiessa aika monella on asiaan jo sanottavaa. Kuten sisareni aiheellisesti muistutti, opet on aika miellyttämishaluista ja nyhtyriä porukkaa. Poltat itsesi loppuun, hän sanoi. Tunnistin itseni. Vanhempien ja opetusjohdon toiveisiin yritetään vastata tekemällä ympäripyöreitä päiviä ja nyt viikonloppunakin Alakoulun aarreaitta pursuaa kysymyksiä siihen, miten mikäkin etäyhteys toimii ja "tässä olisi jakoon äsken saunan päälle vääntämäni materiaali Kalevalan käsittelyyn (Väinämöinen ristipistoina, itsesäveltämäni laulu ja lorupaketti sekä matematiikkaa Kalevalan tapaan -arvoitukset". Vielä ehditte huomenna tulostaa kaavat, koota materiaalipaketin ja viedä oppilaille maanantaiaamuksi kotiovelle. Itse olen omasta tahdostani laukannut iltakaudet koululla jakamassa koneita tarvitseville, herännyt yöllä kirjoittamaan hyvää ideaa ylös seuraavan päivän ympän tunnille, vastannut yökkäreissä Wilmaviesteihin ja kuittaillut iltapalapöydässä Whatsappiin tulevia tehtäviä tehdyksi. Koska olen tunnollinen ja haluan, että kaikilla on kaikki hyvin. Koska välitän oppilaistani kuten suurin osa suomalaisista opettajista tekee. Rahaa meistä ei kukaan taida saada tästä yhtään enempää kuin siitäkään opetuksesta, johon meillä on koulutus ja toimivat käytänteet. Opet 💛 Onneksi oma esimieheni on jalat maassa ja ottaa asiat vastaan asioina, yksi kerrallaan. Hienoa johtamista vaikeassa tilanteessa. Ja onneksi näillä näkymin työt kuitenkin jatkuvat.


Töiden lisäksi minulla on kotona kolme peruskouluikäistä lasta. Yhdeksäsluokkalainen muiden ikäistensä tavoin lähinnä yksittäisillä äänteillä puhuva Teini, kuudesluokkalainen Kiekkoilija ja tokaluokkalainen Haukio (, jonka nimikkoroolia hän maineikkaasti esitti aikoinaan päiväkodin itsenäisyyspäiväjuhlissa). Kahdella kolmesta on luki-vaikeuksia, yhdellä kolmesta keskittymisvaikeuksia ja oman toiminnan ohjaamisen haasteita. Ja voin kertoa jo näiden kolmen kotiopetuspäivän jälkeen, että t-o-d-e-l-l-a mielummin opettaisin koululla muiden ihmisten lapsia. 😅😱🙈 Aviomieheni ja lasteni isä, Työnjohtaja, työskentelee toistaiseksi päivät onnellisena tehtaalla, jossa on vain aikuisten ihmisten ongelmia ja lakisääteiset kahvipaussit.

Opiskeluaikana pidin blogia Opiskelijalippu. Koska kirjoittaminen on minulle tapa terapioida itseäni haastavissa tilanteissa, aloitin nyt tämän blogin. Jos lukeminen on sinulle tapa viihdyttää itseäsi, pysy kyydissä. Katsotaan yhdessä, mitä tulevaisuus tuo.

Anu